Säästäminen pienistä tuloista
Opiskelu, työttömyys, hoitovapaa, yksinhuoltajuus. Elämässä voi tulla vastaan monia vaiheita, kun tulot ovat pienet. Silti olisi hyvä saada edes vähän rahaa säästöön yllättäviä kuluja varten. Mikäli säästöjä ei ole ollenkaan, voi olla taloudellisesti suurissa ongelmissa esimerkiksi sairastapauksen yhteydessä tai jonkin kodinkoneen hajotessa.
Pienet tulot tekevät säästämisestä entistä hankalampaa ja tällöin vaaditaankin todellista luovuutta sekä tietenkin huolellista suunnittelua, jotta säästäminen onnistuu. Myös säästötavoitteet tulee asettaa realistisesti.

Asuminen suurin menoerä
Tyypillisesti suurin kuukausittainen menoerä ovat asumiskulut. Riippumatta siitä, maksaako asunnostaan vuokraa vai lyhentääkö asuntolainaa, ovat asumiskustannukset yleensä useita satoja euroja kuukaudessa. Kun tulot ovat pienet, voi tuo usea satanen viedä niistä selvästi suurimman osan. Tällöin loput rahat kuluvat puhtaasti ruuan hankkimiseen sekä muihin elämiselle välttämättömiin asioihin, eikä säästäminen tunnu mahdolliselta.
Suhteellisesti suurimmista kulueristä on mahdollista saada myös suurimmat säästöt. Jos kuluttaa esimerkiksi ruokaan 150 euroa kuussa, on siitä kymmenen prosentin säästö 15 euroa. Jos suhteellisesti sama säästö tehdään 1000 euron asumiskuluista, säästö on 100 euroa. Jos pystyy säästämään asumiskustannuksissa, puhutaan usein satojen eurojen säästöistä.
Tehokkain tapa säästää asumiskustannuksissa on vaihtaa asuntoa. On toki mahdollista, että asuu jo valmiiksi halvimmassa mahdollisessa asunnossa, mutta mikäli näin ei ole, voi muuton harkitseminen olla järkevää. Oletko valmis luopumaan muutamasta neliömetristä tilaa? Voitko asua edullisemmalla asuinalueella? Pystytkö harkitsemaan esimerkiksi solukämpässä asumista? Kannattaa pohtia kumpi painaa vaakakupissasi enemmän: parempi asunto vai suuremmat säästöt.
Vaikka ei haluaisi tai pystyisikään muuttamaan, voi asumiskustannuksiin usein vaikuttaa myös muuttamatta. Varsinkin jos vuokra ei sisällä vettä, sähköä ja internetiä, pystyy niissä säästämään mukavia summia rahaa.
Energia maksaa, joten energian säästäminen säästää myös rahaa. Energian säästäminen on usein myös tottumuksesta kiinni ja kunhan oppii uuteen rutiiniin, ei se ole vaikeaa. Vältä pitkiä, kuumia suihkuja sekä täytä amme vain poikkeustapauksissa. Sammuta valot kun et niitä tarvitse äläkä pidä jääkaapin ovea turhaan auki. Perinteisten energiansäästövinkkien hyödyntämisen lisäksi voit saada suuria säästöjä kilpailuttamalla esim. sähkö- ja vakuutussopimuksesi.
Hyödynnä saamasi tuet ja alennukset
Pienituloiset saavat tyypillisesti erilaisia KELA:n myöntämiä tukia. Pidä oikeuksistasi huolta, ja katso että saat itsellesi ne tuet, joihin olet oikeutettu. Ole samalla kuitenkin tarkkana siitä, ettet saa liikaa tukia. Jos sinulle on maksettu tukia liian paljon, ne peritään myöhemmin takaisin. Tämän vuoksi on mukavampaa saada heti oikea määrä tukia sen sijaan, että saatuja tukia joudutaan maksamaan myöhemmin takaisin.
Esimerkiksi opiskelijat, eläkeläiset ja varusmiehet saavat usein alennuksia erilaisista tuotteista ja palveluista. Nämä kannattaa hyödyntää aina kun mahdollista. Ja vaikka varsinaista alennusta ei olisikaan, mitään ei häviä asiallisesti tinkimällä. Ruokakaupan kassa ei tietenkään pysty ostosten loppusummasta mitään tinkimään, mutta esimerkiksi kauppiaan omistamassa pienemmässä kaupassa voi hyvinkin saada muutaman prosentin alennuksen vain kysymällä.
Pienistä puroista kasvaa suuri joki
Säästämiseen vaikuttaa usein kaikkein eniten asenne. Riippumatta tulojen suuruudesta, on omista kuluista aina mahdollista säästää. Vaikka säästäminen tarkoittaakin jostain luopumista, tarkoittaa se samalla sitä, että raha on konkreettisesti käytettävissä myöhemmin. Taloudellinen riippumattomuus ja turvallisuuden tunne ovat sen verran suuria asioita, että niiden eteen kannattaa nähdä hieman vaivaa.
Kun säästetään pienistä tuloista, ovat säästösummat usein pieniä. Kuitenkin jos nuo pienet säästösummat toistuvat kerrasta toiseen, kasvavat säästöt kuin huomaamatta. Pienistä puroista kasvaa suuri joki.
Lisää asiaa säästämisestä ja säästövinkkejä löydät artikkeleista Säästäminen - miten säästää rahaa? ja Säästövinkit.